”Maine meni, mut fame kasvo”. Näin tokaisi ystäväni joskus vuosituhannen alussa. Hänen työnantajansa oli mokannut asiakaspalvelutilanteen pahemman kerran. Moka sai liiallista julkisuutta, yrityksen nimi pyöri mediassa, mutta viivan alla näkyvyyden kasvu näkyi miinusmerkkisenä. Mitenköhän mahtavat viime aikaiset tapahtumat näkyä Jari Sillanpään keikkamyynnissä tai Spotify-striimauksissa? Millaisia tunteita tapahtumat sinussa herättivät vai tuleeko uutinen jo korvista ulos? Entä onko jonkin yrityksen toiminta tai markkinointi synnyttänyt lähellekään vastaavia tuntemuksia?

Brändiä ei voi omistaa kokonaan – Se kuuluu meille kaikille

Niin yrityksellä kuin yksityishenkilölläkin on oma brändinsä. Kummassakin tapauksessa brändi rakentuu hämmästyttävän samalla tavalla. Tärkeintä on muistaa, että brändi muodostuu kahdesta toisiinsa vaikuttavasta kokonaisuudesta:

Ensimmäinen kokonaisuus on brändin omistajan itse antama kuva tai käsitys omasta toiminnastaan. Jotkut kutsuvat tätä imagoksi. Joka tapauksessa kyseessä on asia, joka on brändin omistajalla itsellä näpeissään. Tätä puolta voidaan ehostaa esimerkiksi viestinnällä ja markkinoinnilla, mutta myös asiallisella palvelulla tai tyylikkäällä visuaalisella ilmeellä.

Toisen puolen brändistä muodostaa kaikkien muiden luoma mielikuva tai ajatus siitä mitä brändi heidän mielestään on. Ja kun kaikki mielikuvat brändistä lyödään nippuun, meillä on kasassa maine. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei omista brändiään kokonaan. Siltsukin kuuluu siis meille kaikille. Kuulostaa kiehtovalta, mutta samalla myös pelottavalta, eikö? Ajatella, että kahvipöydän rupattelu, tekaistu uutinen, anonyymi asiakaspalaute netin keskustelupalstalla tai puolitutun Facebook-päivitys saattaa vaikuttaa siihen, millainen koko brändi lopulta on.

Ole oma aito itsesi kaikkialla

Mutta yrittäjä – ei huolta. Kyllä sinun linnasi pystyssä pysyy. Jos tuotteesi on kunnossa, myyt suoraselkäisesti ja palvelet pitäen asiakkaan etusijalla, niin puskaradiosi soi duurivoittoisesti. Tähän kun lisätään asiakkaita puhutteleva markkinointi, jonka terävät viestit nojaavat luovasti yrityksen arvoihin ja strategiaan, niin maine on yrityksen arvoinen. Satuja ei saa kuitenkaan sepittää, koska jos markkinointiviestintä kertoo eri tarinaa kuin mitä palvelu oikeasti on, alkaa satulinnasi käytävillä puhaltaa viileä tuuli.

Tärkeintä yritysimagon luomisessa onkin ehjyys – punainen lanka. Yrityksen tulee tuntua, maistua ja tuoksua oikea-aikaisesti samalta, joka paikassa ja kanavassa. Upeilta verkkosivuilta tai uudelta, innovatiiviselta tuotteelta katoaa pohja, jos lanseerauskampanja on päälle liimattua huttua tai myyjän presentaatio kertoo aivan eri tarinaa vanhentuneella esityspohjalla. Kyse on kokonaisuudesta – tarinasta, jonka pitää elää ja kasvaa samasta ytimestä.

Minkä brändin avulla kertoisit persoonallisuudestasi?

Etenkin digitalisaation ja sosiaalisen median ansiosta maine on entistä isompi osa koko brändiä. Enää yritys tai julkisuuden henkilö ei voi sanella ylhäältä, että kuinka heistä kuuluu ajatella. Ohjailua tietysti voi yrittää hoitamalla imagopuolen hyvin, mutta mukana pitää olla tunnetta.

Tänä päivänä brändin omistajan tulee joka tapauksessa kuunnella asiakasrajapintaa ja ammentaa sieltä viestejä tai tarinoita omaan imagoonsa. Eli kuunnella ja kertoa, oikea-aikaisesti ja tunteita herättäen. Brändeistä on tullut enemmän asiakkaiden omaisuutta ja ihminen päättää itse minkä brändin haluaa omaan persoonaansa liittää.

Alussa kerrottu tarina maineen menettämisestä julkisuuden hinnalla onkin tänä päivänä helpompaa kuin koskaan ennen. Kaikki julkisuus ei ole enää hyvästä ja niin sanottu someraivo saattaa syttyä hetkessä, rampauttaen toimintaa pidemmäksikin aikaa. Tosin Jari Sillanpään tulevilla keikoilla saattaa olla tunkua, ihan vain silkasta uteliaisuudesta. Siltsun imagoon syntyi kerroksia, syvyyttä ja ripaus mystisyyttä. Jotain uutta mistä kiinnostua ja ottaa kiinni. Ajoitus ei olisi voinut olla parem… pahempi. Jää nähtäväksi, että kuinka kauan ja minne tarina kuljettaa.

Marko Vilkman

Strategi

+358 40 8244 887

marko@pgda.fi

Kun Satulinna romahti – vai romahtiko?

Marko Vilkman

Strategi

+358 40 8244 887

marko@pgda.fi