Ne pienet erot – alanvaihtajan neljä ajatusta

Ne pienet erot – alanvaihtajan neljä ajatusta

Kymmenen vuotta takana opetusalalla ja nyt kuukausi markkinoinnin parissa. En siis voi sanoa kykeneväni täydellisen vertailuun, mutta tietyt asiat näiden kahden eri ympäristön ja alan välillä ovat jo kirkastuneet.

    1. Ensimmäinen ja edelleen päivittäinen ihmetyksen aihe on hiljaisuus. Varsinkin kun viimeiset vuodet opettajana vietin pienimpien oppilaiden parissa, ovat hiljaiset ja rauhalliset hetket todellakin loistaneet poissaolollaan. Täällä tulipalojen sammuttelukin on rauhallisempaa, kuin koulussa. Asiakkaat ovat huomattavasti hillitympiä, kriisissäkin.

 

    1. Lounas maksaa. Paljon. Lähtiessäni opettajanhuoneesta kerroin jo etukäteen aavistavani, että kympin lounaiden jälkeen tulisi ikävä jopa kouluruokailua valvontavastuineen. Piti paikkansa. Opettelenkin parhaillaan eväskulttuuria. Fanaattisena ruokahävikin vastustajana aion nauttia mahdollisuudesta syödä kaiken jämäruuan eväinä.

 

    1. Opettajan työt tehdään, eikä kukaan kysele, ovatko tunnit plussalla vai miinuksella. Tai oli siihen joku lomake ja ammattijärjestökin teki kyselyjä. Itse en niitä juurikaan täytellyt. Ajatus siitä, että ylimääräiset tunnit otetaan joskus vapaana, on opettajalle absurdi. Nykyinen tuntien kirjaaminen vaatii harjoitusta, mutta on oman työn hallinnan kannalta järkevää. Enkä malta odottaa ensimmäistä liukumavapaata!

 

  1. Entä ne lomat? Asia, josta ensimmäisenä kysytään, kun alanvaihtoni tulee puheeksi. Kyllä, uskon että kesäkuun alussa kirpaisee, kun opettajakollegat jo kirmaavat. Toisaalta tiedän sen väsymyksen, uupumuksen ja saamattoman olon, joka usein jatkuu juhannukseen. Kevyt laskeutuminen lomalle ei opettajalta onnistu, toukokuussa ajetaan täysiä seinään. Ja loman jälkeinen rauhallinen paluu töihin on lähinnä vitsi, kun koko lukuvuosi taputellaan niiden kahden suunnittelupäivän aikana.

Kurkistus oman laatikon ulkopuolelle kannattaa. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai toista parempaa, mutta muutos piristää.